Hukkakauran kitkentä

Hukkakaura on yksivuotinen rikkakasvi. Sen yksilö voi tuottaa vuodessa satoja siemeniä, jotka säilyvät maassa itämiskykyisinä vuosia. Hukkakaura leviää helposti ja siitä on haittaa erityisesti viljakasvien viljelyssä. Hukkakauran torjunnassa yksi parhaista konsteista on yhä pellolla kävely ja hukkakaurojen poiminta käsin. Hukkakaurat poistetaan juurineen säkkiin, jonka jälkeen ne hävitetään polttamalla. 

Hukkaukauran poiminta työllistää seudulla nuoria joka kesä. Tähän työhön voivat hakea myös forssalaiset nuoret!!

Työtä tehdään itsenäisesti ja varsin laajalla alueella, joten mopo/skootteri/mopoauto pitää olla.

Hukkakauran keruukausi on n. 3 viikkoa. Se sijoittuu usein heinä-elokuun vaihteeseen, vähän päällekkäin koulujen alun kanssa, mutta työskentelyajat ovat joustavasti sovittavissa esim. viikonlopuiksi. Iltapäivällä, kun aurinko vähän laskee, työ on mukavinta tehdäkin. Kausi on lyhyt ja työtä saa tehdä niin paljon, kuin jaksaa. Se on hyvä keino ansaita vielä vähän lisää rahaa jo päättyneiden kesätöiden jälkeen!

Työhön on koulutus ja siitä maksetaan tes:n mukaista palkkaa sekä mopon kilometrikorvaus (0,17€/km vuonna 2019). Kouluttaja on Eviran asiantuntija.