4H-yrityskurssi

Olisiko sinusta yrittäjäksi?

Lauantaina 7.3. Tammelan 4H-yhdistys järjesti nuorille yrittäjäkurssin Manttaalilla. Yleisömäärä ei hiponut huippua, mutta pienelläkin osallistujakaartilla saatiin aikaan hyvää keskustelua. Yrityskurssin ideana oli tutustuttaa nuoria yrittäjyyteen, ja kertoa 4H-yrityksestä yhtenä yritysmuotona. Mikä sitten on 4H-yritys?  

4H-yritys on helppo tapa kokeilla, onko yrittäminen juuri sinun juttusi. 13-28-vuotias voi perustaa oman yrityksen, oli se sitten myyntiin, avustukseen, kerhoihin, elämyspalveluun tai johonkin ihan muuhun toimintaan liittyvä. Liikeidea voi olla itse keksimäsi, tai jokin jo valmis palvelu. Yrityksen on tarkoitus olla vähän kuin harrastus ja antaa nuorelle kuva siitä, millaista yrittäminen on. Nuoren tukena on hänen yritysohjaajansa ja tietysti 4H-yhdistys. 4H-yrittäjänä saa kokemuksen ja mahdollisen rahallisen voiton lisäksi mukaansa myös muita etuja, esimerkiksi opintopisteitä ja digitaalisen osaamismerkin. 4H-yrittäjänä voit myös osallistua vuosittaiseen Vuoden 4h-yritys –kilpailuun.  

Meille kerrottiin, mitä kaikkea yrittäjyyteen vaaditaan. Ensin tarvitaan liikeidea, josta laaditaan liiketoimintasuunnitelma. Liiketoimintasuunnitelmaan kirjataan mitä, kenelle ja miten yritys palvelee. Pitää ottaa huomioon yrityksen menot ja tulot, sekä toimintaolosuhteet, jotta saadaan laskettua, paljonko rahaa yrityksen pyörittämiseen tarvitaan. Kävimme myös läpi, minkälaisia virallisia vaatimuksia ja papereita valtio määrää täytettäväksi ennen yrityksen perustamista. Tapahtuman järjestäjä Maria Kivijärvi kuitenkin painotti, että aluksi tärkeintä on löytää itsestään ne ominaisuudet, joista yrittäjyydessä olisi hyötyä. 

Päivä sujui mutkattomasti alakerrasta kuuluvan taisteluharjoitustreenien paukkeen säestämänä ja kolme tuntia hurahti kuin siivillä. Pienen osallistujamäärän vuoksi pääsimme lopettamaan oletettua aikaisemmin, mutta mielenkiintoisesta aiheesta olisi jaksanut kuunnella vielä pidempäänkin. Tammela ja muu lähiseutu on pullollaan aktiivisia nuoria, joissa on yrittäjäainesta, mutta olisi tärkeää löytää heidät tällaisen mahdollisuuden luo. 4H-yritys antaa nuorille turvallisen tavan kokeilla rajojaan, ja samalla voi saada mieleenpainuvan kokemuksen elämän varrelle. 

Päivän osallistuja Kristiina Uotila (kuvassa oikealla) on reipas, 13-vuotias koululainen. Hän ompelee upeita keppihevosia käsin, ja haluaisikin perustaa keppihevosia myyvän 4H-yrityksen.