Heinämessut

            4H MENOSSA MUKANA

Lauantaina 30.6 Forssan kuuluisat Heinämessut avautuivat ja tietysti myös Tammelan 4H oli paikan päällä. Eri myyntikojuja oli valtavasti ja alue täyttyi nopeasti heti messujen alettua!

Tarjolla oli niin Englannin nugaata kuin supisuomalaista grillimakkaraakin. Koru– ja vaatekojujakin oli runsaasti ja erityisesti lapsille suunnatut merenneidonpyrstöt kiinnittivät paljon huomiota. Suosittua lapsien keskuudessa näytti olevan myös Similän ratsutilan järjestämä talutusratsastus ja keppihevosrata. Lasten alueella oli kaiken kukkuraksi vielä akkuautoilla ajoa, mielenkiintoista ja hauskaa!         

Yhtenä vetonaulana olivat puolustusvoimien panssarivaunut ja ensihoidon ambulanssit. Alueella riitti kuhinaa pienten ja vähän isompienkin messuvieraiden tutustuessa näiden upeiden ammattialojen toimitaan ja laitteisiin. Poliittisia puolueita oli myös jalkautunut mukavasti messuille esittelemään toimintaansa ja tuomaan paikalle kansanedustajiaan.                                                       

Heidi Sohlberg haastatteli eri kojujen pitäjiä ja piti kansan ajan tasalla messujen toiminnasta.

Meidän oma Tammelan 4H myi arpalippuja, monet ihmiset innostuivatkin ostamaan ja voittivat palkintoja! kyseisiä palkintoja oli montaa sorttia, esimerkiksi pääsylippuja Kaukolanharjun näkötornille ja Mustialan Kotieläinpihalle, sammutuspeite ja erilaisia käyttötavaroita, käsityökoreja, 4H-tuotteita sekä karkkia. Pääpalkintona oli Forssan Seudun Ilmailijoiden maisemalennätys! Arvat maksoivat kappaleeltaan 2€ ja 5€:lla sai 3 arpaa.

Teltan seinillä roikkuivat koristeena Humppilan 4H:n kuviskerholaisten tekemät työt, jotka olivat kerrassaan upeita! Mukana oli myös Humppilan 4H:sta Sanna Kohonen kertomassa heidän toiminnasta. Esillä oli myös 4H:n esitteitä. Ensimmäisen messupäivän sää oli hieman tuulinen, mutta sitäkin aurinkoisempi. Toivon, että kaikilla Heinämessujen käyneillä oli mukavaa torihuumassa!                                                                    

Nähdään taas ensi vuonna Kutomon katveessa!