Farmirieha

              FARMIRIEHA  27.5

Sunnuntaina Mustialan kotieläinpihalla järjestetyssä Farmiriehassa riitti väkeä ja hulinaa.

Paikalle oli saapunut paljon lapsiperheitä ja kaikilla näytti olevan hauskaa eläinten lomassa! Perheen pienimmille ja toki isoimmillekin riitti puuhaa; poniratsastus ja trampoliini kutsuivat monia uskaliaita. Lisäksi 4H:n järjestämässä kepparityöpajassa sai ratsastaa keppihevosilla niille tarkoitetulla radalla ja moni oli myös halukas tuunaamaan oman hepan - kaikista tuli varsin hienoja! Paikalla oli myös pientä purtavaa, jota saattoi ostaa. Hauskaa oli myös se, että mukana oli kaiken kukkuraksi vielä vaatemyyntiäkin, vautsi! Pihan eläimet totisesti nauttivat saamastaan huomiosta, eniten ehkä ylväs orihevonen, jota monet pääsivät silittelemään. Ankat taas aiheuttivat hämmennystä temmeltäen vapaina ihmisten ympärillä ääntään päästellen. Tämän lisäksi pelastuslaitos ilmaantui paikalle, ja tästäkös sitten lapset innostuivat päästessään oikean paloauton sisälle - siellä riitti tutkimista kylliksi!

Päivä sujui aurinkoisissa, joskin myös tuulisissa merkeissä. Kaikilla näytti olevan hauskaa ja kuulumisia vaihdettiin ahkeraan tahtiin, ensi vuonna tullaan taas!?

 

Poniratsastusta
Keppariratsastusta
Paloautoa katsomassa